Mitä lapselle päälle päiväkodin ulkoiluun? Aina on hyvä sää ulkoilla - ainakin jos lapsilta kysytään! Kunhan päällä on kunnon varusteet: Ruskovillan välihaalari, kypärämyssy, kauluri, lapaset ja villasukat sekä säähän sopiva kuorikerros ja hyvät jalkineet. Tekstin lopussa tarkistustuslista lapsen ulkovaatteista kylmään kauteen.
Mutta millaisia ne kunnon varusteet ovat?
Oman kokemukseni, lähes kaksikymmentä talvea villavaatekauppiaana ja etenkin kahden pienen tytön äitinä on se, ettei ole villan voittanutta Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa. Villa mukautuu sekä erilaisiin olosuhteisiin että käyttäjän oman lämpötilan mukaan.
Villa, ja etenkin pitkä ja hienokuituinen sileä merinolampaiden villa (merinovilla), on luonnon parasta osaamista, jota ihmisen tuottamat keinokuidut (muovi) vain jäljittelevät parhaansa mukaan. Villa hengittää eikä hiosta. Se ei kerää hajuja itseensä. Villa on helppohoitoista. Se puhdistuu hyvin tuulettamalla, mutta myös vesipesu on sallittua.
Parhaimmillaan villa on kerrospukeutumisessa. Kerrospukeutumisen salaisuus on ilmakerrokset eri vaatekerrosten välissä. Ne eristävät parhaiten kylmältä. Villan ehkäpä kaikkein hienoin ominaisuus on, että sen lämmittää myös märkänä. Ja tuntuu silti kuivalta. Esimerkiksi puuvilla muuttuu kastuessaan kylmäksi.
Annetaan ulkoilun iloa lapsille - myös silloin kuin meidän aikuisten mielestäni on huono sää... Katso alta Kerrastokaupan Maijan villaiset vinkit helppoon ja toimivaan pukeutumiseen. Kerrastokaupan lasten villavaatteet valmistaa vastuullisen vaatetuksen edelläkävijä Ruskovilla Oy Suomessa omassa ompelimossaa. Materiaalit ovat luomusertifioitua merinovillaa sekä luomusilkkiä.
Päiväkoti- ja miksei ihan kotiarjessakin on helpointa, kun aamulla puettujen sisävaatteiden päälle lisätään ulkoilemaan lähtiessä kunnon merinovillainen haalari välikerrokseksi. Villaisen välikerroksen päälle puetaan säänmukaiset kuorivaatteet: joko sadevaatteet, välikausipuku tai toppahaalari.
Villa on paras välikerros sadevaatteiden alla, sillä se tuntuu kuivalta ja lämmittää myös märkänä. Merinovillainen haalari pidentää huomattavasti välikausivaatteiden käyttöaikaa, etenkin vilkkaammilla lapsilla. Paksu toppahaalari puetaan villahaalarin päälle vasta kunnon pakkasella.
Ulkoilun lisäksi villahaalari on oivallinen lisävaate myös viileämpiin sisätiloihin talvella. Pienille lapsille, jotka eivät enää mahdu unipussiin, mutta peitto ei vielä pysy päällä, villahaalari on myös loistava yökäyttöön tuomaan lisälämpöä yöpuvun päälle puettuna.
LASTEN KERRASTOT MERINOVILLASTA, SILKKIVILLASTA JA SILKISTÄ
Haalarin tilalle voi pukea myös villakerraston. Merinovilla- ja etenkin silkkivillakerrasto ovat parhaimmillaan ihoa vasten alimpana kerroksena. Silkkivilla ohuempana materiaalina sopiikin hyvin päivävaatteiden alle tuomaan lisälämpöä koko päivän ajaksi. SIlkkivilla on hyvin pehmeää ja mukautuu lämpötilan vaihteluihin eli sopii myös sisäkäyttöön.
Merinovillakerraston pukeminen alimmaksi kerrokseksi kesken päivän on etenkin päiväkotiarjessa hankalaa. Päiväkodin aikuiset ilahtuvat kunnon villahaalarista, joka pienen on helppo itsekin pukea päälle. Toki merinokerrasto voidaan pukea myös päivävaatteiden päälle - mutta välivaatteeksi suunniteltu haalari asettuu siihen kyllä paremmin. Lisäksi haalari suojaa koko selän, kun taas paidassa ja housuissa jää helposti tyhjä paikka alaselkään.
Kaikkein herkkäihoisimmille ja atoopikoille suosittelemme 100% luomusilkkikerrastoa suoraan ihoa vasten. SIlkkikerrasto sopii hyvin myös yöasuksi. Värjäämätön valkoinen Ruskovillan luomulaatuisesta merinovillasta valmistettu haalari on hyvin turvallinen valinta myös allergisille lapsille.
> > > Tutustu lasten villahaalariin ja kerrastoihin täällä > > >
ENTÄ FLEECE?
Oman näkemykseni mukaan lapsi ei tarvitse keinokuituista fleeceä mihinkään. Se ei ole oikeasti lämmin pakkasella, sadesäällä se hiostaa ja märkänä se ei juurikaan lämmitä. Villainen välihaalari korvaa fleecen tarpeen.
Jos haluat käyttää lapsella fleeceä tuomaan lisälämpöä tällöin vaihtoehtona on 100% villainen ja ekologinen merinofleece. Ruskovilla valmistaa tästä materiaalista vauvakoossa haalaria ja lapsille takkia, housuja ja lapasia. Tätä fleeceä voin suositella lämpimästi! Käy myös siistimpänä päällitakkina.
KYPÄRÄMYSSY
Kun villainen välikerros on saatu kiskaistua reippasti päälle on aika sujauttaa päähän niskaa, kaulaa ja korvia hyvin suojaava kypärämyssy. Ruskovilla valmistaa kypärämyssyjä sekä 100% merinovillaisina että 100% silkkisinä kaiken ikäisille ja kokoisille ulkoilijoille. Kypärämyssyn päälle puetaan sään mukainen päähine, sydvesti tai tuulen pitävä päähine, ohuempi tai paksumpi pipo tai kunnon talvihattu.
MERINOKAULURI
Suosikki-asuste - se oikein perinteinen kunnolla paikallaan pysyvä kauluri! Kauluri suojaa kaulan ja niskan lisäksi myös rintamuksen sekä yläselän ilman tyhjää kohtaa niskassa. Ihan paras etenkin lumileikkeihin ja pulkkamäkeen (myös aikuisille!).
Ruskovillan kaulurin kaulusosa on joustavaa kaksinkertaista resorineulosta joka asettuu hyvin kaulalle ilman, että on kuitenkin liian tiukka. Villakalurin muu osa on kaksinertaista sileää neulosta, joka eristää hyvin kylmältä.
MERINOVILLAINEN TUUBIHUIVI
Kaulurin lisäksi Ruskovilla valmistaa myös tuubihuivia lapsille. Tuubi on yksinkertainen ja hieman väljempi vaihtoehto kuin perinteinen kauluri. Suosittelemme etenkin pienille lapsille kauluria, sillä se lämmittää paremmin.
LAPASET
...eli tumput ovat myös tärkeä varuste Suomen vaihteleviin sääoloihin. Tässäkin merinovillainen vaihtoehto on paras valinta. Ruskovillan lapaset valmistetaan melko ohuesta, mutta kaksinkertaisesta villaneuloksesta. Kahden villakerroksen väliin jäävä ilmakerros on näiden lapasten lämpimyyden "salaisuus". Ilmakerros villan välissä eristää kylmältä. Ruskovillan lapasissa on myös pitkä tulpapaksu resori joka pitää myös ranteen lämpimänä ilman, että jää tyhjää paikkaa hihan ja lapasen väliin.
Myös lapasten päälle puetaan tarvittaessa sopiva sään mukainen käsine: itseneulotut lapaset tai pakkasella mieluiten nahkaiset ja villavuorelliset talvirukkaset. (Keinokuituiset, vaikka olisivat miten paksut, jättävät valitettavan usein pienet kädet jääkylmiksi).
Ruskovillan merinolapaset ovat myös paras valinta kurakintaiden alle. Kädet pysyvät lämpiminä, vaikka kurakintaat sattuisivatkin enemmän tai vähemmän vuotamaan, sillä villa lämmittää märkänäkin puuvillan ja keinokuitujen tuntuessa kastuessaan märiltä ja kylmiltä.
Mikäli lapsen kädet ovat usein jääkylmät kannattaa lapasten lisäksi tarkistaa myös, ettei hihan resori ole liian kireä.
Ruskovillan lapasia valmistetaan myös silkkivuorilla, jotka sopivat herkimmällekin iholle. Silkin lämpöarvo on lähes sama kuin villalla.
VILLASUKAT
Tiesitkö? Villasukat toimivat parhaiten suoraan ihoa vasten puettuina ilman, että välissä on puuvillasukka? Näin etenkin, jos jalka on hieman viileän nihkeä; mitä etenkin pienillä lapsilla melko usein on. Päiväkotiarjessa sukkien vaihto saattaa olla hankalaa, mutta mikäli jalkojen paleltuminen on iso ongelma tätä kannattaa kokeilla.
Lämmittävät ne sukat myös puuvillan päällekin puettuina, joten toimivat hyvin myös välikerroksena.
Sukkien lisäksi kannattaa myös tarkistaa, että kengässä on riittävästi väljyyttä, että villasukat mahtuvat sinne hyvin. Ilmakerros myös sukan ja kengän välissä eristää kylmältä. Ruskovillan merinovillasukat on neulotto pohjastaan paksummiksi. Froteemainen neulos sukan sisällä jalkapohjaa vasten eristää hyvin kylmältä. Sukkien materiaali on 100% luomulaatuinen merinovilla ilman keinokuitua - joten siksi ne niin lämpimät ovatkin. Sukan varsi on melko pitkä ja neulottu kiristämättömänä.
VILLAPOHJALLISET
Ruskovillan huopapohjallisten materiaali on 100% villaa ilman keinokuituja. Pohjallisen pohja on käyttöä kestävää juuttia, missä on pieni määrä luonnonkumia. Pieni kumin tuoma tahmeus pitää pohjallisen hyvin paikallaan kengässä. Tällaisia pohjallisia ei valmista Suomessa kukaan, joten nämä tulevatkin Ruskovillan alihankkijalta Norjasta (poikkeustuote Kerrastokaupan valikoimassa).
Ruskovillan villapohjalliset sopivat myös paljasjalkakengän leveään lestiin. Valitse tällöin reilusti isompi koko ja leikkaa saksilla pohjallisen pituus sopivaksi.
Villapohjalliset tekevät myös kumisaappaista miellyttävät käyttää - ihan ympäri vuoden. Varmista aina, että kengässä on riittävästi väljyyttä pohjallisen kanssa käytettynä. Pojalliset on kulutustavaraa, jotka suojaavat kenkiä. Nämä pohjalliset voi kompostoida käytön jälkeen (leikkaa pienemmiksi paloiksi).
> > > Tutustu lasten merinovilla-asusteisiin täällä > > >
Lapsen vaatekaapissa on hyvä olla syys-talvi-kevätkausien ulkoiluja varten:
Villavaatteiden lisäksi tarvitaan:
Lista on pitkä, mutta niin on Suomen viileä kausikin. Nautitaan ulkoleikeistä ympäri vuoden - enemmän tai vähemmän villaan kerrospukeutuen!
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 3.8.2020 alkaen.
KERRASTOKAUPPA.fi / Kaisla, Tulostoimi Oy
Aninkaistenkatu 12 D, 2. kerros
20100 Turku
022339209
kerrastokauppa@kaislamyymala.fi
www.kerrastokauppa.fi
0204605-3
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa (Paytrail). Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen ja mahdolliseen asiakasviestintään. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Voit myös soittaa tilauksesi kivijalkamyymälän aukioloaikoina. Saat puhelintilauksille laskun sähköpostitse. Toimitamme tilatut tuotteet vasta, kun lasku on maksettu. Mikäli sinulla ei ole sähköpostiosoitetta annamme maksutiedot puhelimessa tilauksen yhteydessä.
Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu, verkkopankkimaksut sekä Mobile Pay.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Paytrail Oyj,Innova 2, Lutakonaukio 7,
40100 Jyväskylä ) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt KERRASTOKAUPPA yleiset ehdot.
Joustoa ja valinnanvapautta – maksa kerralla tai osissa, valitsemassasi tahdissa
Lasku ja tililuotto antavat sinulle lisää aikaa verkkokauppaostostesi maksamiseen. Niitä käyttämällä voit odotella tilauksesi saapumista rauhassa ennen sen maksamista. Maksun voit tehdä joko kerralla laskulla tai pienemmissä osissa tililuotolla, jolloin voit suorittaa kuukausittain sinulle parhaiten sopivan summan ja jakaa maksun enintään 36 kuukauden ajalle.
Laskulla ilmaista maksuaikaa – turvallista ja helppoa asiointia
Laskulla saat aina 45 päivää korotonta maksuaikaa verkkokauppaostoksillesi. Pitkä maksuaika mahdollistaa sen, että ehdit tarkistaa ostoksesi ja tarvittaessa palauttaa sen ennen laskun erääntymistä.
Maksuaikaa hyödyntääksesi tarvitset myönteisen luottopäätöksen, jonka hakeminen käy helposti ostotapahtuman yhteydessä. Voit hakea sitä, jos olet vähintään 18 vuoden ikäinen ja sinulla on suomalainen henkilötunnus sekä vakituinen, virallinen kotiosoite Suomessa. Myös luottotietosi tarkistetaan Bisnode Finland Oy:n rekisteristä.
Maksutapaa voidaan käyttää jopa 5 000 € ostoksiin.
Kun olet saanut myönteisen luottopäätöksen sekä vahvistanut ostotapahtuman, saat laskun ostoksestasi sähköpostiisi. Jos haluat maksaa laskun pienemmissä osissa ja sinulle paremmin sopivalla maksuajalla (1-36 kk), sinun tulee tehdä jatkuvaa luottoa koskeva luottosopimus Collector Bank AB:n kanssa kirjautumalla Omille Sivuille osoitteessa my.walley.fi. Luottosopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä sinulle myönnetään luottoraja, joka on käytettävissä myöhempiin ostoksiin luottoehtojen mukaisesti.
Kun sinulla on voimassa oleva luottosopimus, sinun tulee maksaa eräpäivään mennessä vain saamallasi laskulla mainittu vähimmäissumma mutta voit halutessasi suorittaa myös tätä suuremman summan. Sen jälkeen sinulle lähetetään kuukausittain sähköpostitse tililasku, kunnes luotto on kokonaan maksettu. Voit aina halutessasi lyhentää luottoasi myös tililaskulla mainittua vähimmäissummaa suuremmissa osissa.
Luottokustannukset ja luottoesimerkki: Tulostoimi Oy:n verkkokaupassa sovelletaan kampanjaehtoja, joiden mukaisesti tililuoton korko on 19,2 % nimellisenä vuosikorkona ilmaistuna ja kuukausimaksu on 2,95 € kuukaudessa (ensimmäisellä laskulla 3,80 €). Jos myönnetty luottoraja on 1 000 € ja se on kokonaisuudessaan käytetty Tulostoimi Oy:n verkkokaupasta tehtyihin ostoksiin sekä luotto maksetaan takaisin 36 kuukauden aikana, sovellettavilla kampanjaehdoilla todellinen vuosikorko on 28,6 %, luottokustannusten yhteismäärä 403 €, maksettava kokonaismäärä 1 403 € ja maksuerien lukumäärä 36 kpl. Viivästyneistä maksuista veloitetaan lainmukaiset muistutusmaksut ja perintäkulut sekä korkoa viivästyneeltä ajalta.
Luottoehdot
Laskun ja luoton myöntäjä on Collector Bank AB, organisaationumero 556597-0513, joka on Walley-tavaramerkin rekisteröity haltija.
Lilla Bommens Torg 11, Box 11914, SE-404 39. Lisätietoja www.collector.fi
Saat täydelliset ehdot ja tiedot Walley Laskusta ja Tililuotosta seuraavista linkeistä:
Tarkempi palvelukuvaus: https://www.walley.fi/asiakaspalvelu/
Yleiset lasku- ja tililuottoehdot: https://cdn.walleypay.com/terms/Terms_FI.pdf
Vakiomuotoiset Eurooppalaiset kuluttajaluottoehdot: https://cdn.walleypay.com/terms/SECCI_FI.pdf
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
KERRASTOKAUPPA.fi / Kaisla, Tulostoimi Oy
Aninkaistenkatu 12 D, 2. kerros
20100 Turku
022339209
kerrastokauppa@kaislamyymala.fi
www.kerrastokauppa.fi
0204605-3
Toimituskulut sisältävät lähetys- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon, jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Pääsääntoisesti toimitusaika on 2-4 arkipäivää. Tilaustuotteiden toimitusaika on noin kaksi viikkoa. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Ilmoita palautuksesta sähköpostitse kaisla(a)kaislamyymala.fi, jotta tiedämme odottaa palautusta / vaihtoa saapuvaksi.
Palautuskulun maksaa asiakas. Palautuksen voi tehdä haluamallasi tavalla Postitse, Matkahuollolla tai tuomalla tuotteen suoraan verkkokaupan toimipisteeseen. Pienet tuotteet voi palauttaa myös kirjeenä, mutta huomioithan, että niillä ei ole seurantatunnusta (lähetyksen mahdollista katoamista ei voida todentaa).
Palautusosoite: Kaisla / Kerrastokauppa, Aninkaistenkatu 12 D, 20100 Turku.
HUOM: palautuspakettiin puhelinnumeroksi matkapuhelinnumero 040 5424 969, jotta saamme tekstiviesti-ilmoituksen saapuvasta paketista. (Nopeuttaa huomattavasti palautuksen saapumista perille.)
Ole yhteydessä, jos Sinulla on kysyttävää - autamme mielellämme!
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi sähköpostilla tai kirjeellä). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä. Palautuskustannuksista vastaa palauttaja.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä. Tuotteiden on oltava KÄYTTÄMÄTTÖMIÄ, vaatteen voi sovittaa vain myymälässä tapahtuvaa sovitusta vastaavasti. Emme ota palautuksena vastaan jo käytössä olleita tuotteita. Jos jo käytössä olleessa tuotteessa on virhe, ota yhteyttä ja sovi reklamaatiosta.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, tee välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.